Uusia tuulia

Viimeisen kuukauden olen käytännössä laiskotellut ja hengaillut kavereiden kanssa ja nyt kun pitäisi jotain tehdäkin, ajatus tuntuu vastenmieliseltä. Ensinnäkin lupauduin pitämään esitelmän Suomesta englannintunnillani, valmistautumisaikaa viikko. Siitä on mennyt nyt puolet, olen saanut aikaiseksi kansilehden. Yritän ottaa mukaan mahdollisimman paljon videoita ja kuvia, koska 95 % luokkalaisistani ei tule ymmärtämään mitään mitä puhun. Espanjaksi en vielä uskalla yrittää! Toisaalta olen huomannut, että luokkalaiseni eivät ole tuomitsevaa tyyppiä, innostuvat aina kun yritän jotain uutta, olin kuinka surkea vain. Sirkustunnilla teimme kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä, kaikki taputtivat epäonnistuneelle yritykselleni. Se oli taas sellainen hetki kun sitä toivoo, että olisi vaivautunut opettelemaan edes sen perus-kärrynpyörän silloin kun siihen oli mahdollisuus. Olen muutenkin alkanut rentoutua luokkalaisteni kanssa, käyttäydyn jo kuin oma itseni, tietysti uuden kielen asettamissa rajoissa. Vitsailen, piikittelen, puhun enemmän. Tällä hetkellä tyttöjen välillä on paljon draamaa, en jaksa selittää kaikkea, mutta joku vei jonkun ihastuksen ja niin edespäin. Yritän pysyä ulkona tilanteesta, mutta jotenkin löydän itseni sen keskeltä.

Minun täytyisi myös mennä ostoksille hankkimaan koriskengät, sillä treenit alkavat tiistaina! Löysin itselleni siis joukkueen joka treenaa tiistaisin ja torstaisin klo 21 ja lauantaisin klo 14. Luokkalaiseni pelaa samassa joukkueessa, mikä on aina plussaa. Olin torstaina katsomassa treenejä ja panin merkille, että joukkue on melko epätasainen. Uusia pelaajia on paljon, eikä heiltä vielä suju heitot tai syötöt. Toisaalta joukkueen konkarit ovat minua parempia, katsotaan miten sopeudun. Toisalta tarvitsen vain liikuntaa ja uusia tuttavuuksia ja niitä sieltä saa!

Muutoksia on elämässäni muitakin, huomenna vaihdan näet perhettä! Muutan toisen AFS-vapaaehtoisen perheeseen hieman kauemmaksi keskustasta. Täytyy sanoa, että tulen kaipaamaan tätä "kaikki 5 minuutin päässä"-elämää. En osaa päättää mitä ajattelen perheenvaihdosta. Toisaalta vapaaehtoinen, Pamela, on todella mukava ja rento ja asuu vanhempiensa kanssa, joten ainakin minulla on isä ja äiti. Pamela on 27-vuotias, mutta täällä on ihan normaalia asua kotona siihen asti, että menee naimisiin tai muuttaa jonkun kanssa yhteen. Vaikka minulla ei sisaruksia olekaan, perheessä on kuulemma monta serkkua ja kummin kaiman koiranulkoiluttajaa. Eräs luokkalaiseni, Sofia, on nyt siis serkkuni ja asuu kolmen korttelin päässä tulevasta kodistani, voimme mennä yhtämatkaa kouluun! En tiedä onko systeemi pysyvä, perheen isä ei kuulemma ole niin innoissaan minusta, äiti ja Pamela kylläkin. Eihän tämäkään ole sitä mitä oletin, AFS-vapaaehtoinen on aina AFS-vapaaehtoinen. Enkä tiedä ottavatko he minut heille asumaan pakosta vai omasta tahdosta. Pakko siihen on liittyä painostusta AFS-puoleltakin. AFS etsii minulle kokoajan uutta perhettä eli on mahdollista, että en jääkään Pamelan luo loppuajaksi. Rehellisesti sanoen en tiedä, mitä tulee tapahtumaan ja se ärsyttää. En tiedä miten suhtautua, yritänkö sopeutua parhaani mukaan vai pitää mielessä, että lähdön heti koittaa jonakin päivänä? Hieman haikea fiilis muutenkin, olin jo kotiutunut tänne Ferin ja Nicon luokse, mutta ymmärrän hyvin, että olen heille enemmänkin taakka kuin ilo. Nyt pitäisi siis sulloa kaikki tavarat taas matkalaukkuun ja suunnata kohti tuntematonta! Tavallaan hyvällä tavalla jännittävä tunne.

Kiitos ihanien luokkalaisteni, kameran korjaus edistyy ja saan sen takaisin ensi tiistaina! Sitten pääsen taas räpsimään kuvia ja laittamaan niitä esille. Täällä systeemi on se, että joka päivä otetaan miljoona kuvaa, joista joka ikinen ladataan facebookiin. Myös ne tärähtäneet ja järisyttävän rumat. Itse yritän pitää tasoa yllä. Taivas on pilvetön ja asteita 22, ei oikeen muistuta Suomen syksyä. Jaksamisia sinne loskan keskelle, aina kun menee huonosti niin muistakaa, että mulla on tosi hauskaa! Ei sillä että se helpottaisi, mutta ihan vaan tiedoksi.